Täällä taas!

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Olin onnellisesti jo unohtanut koko blogin, kunnes poikaystäväni äidin kanssa tuli asiasta puhetta. Hän sanoi että olisi kiva jos jokus kirjoittaisin taas. Skilla ja Bellis ovat molemmat muuttuneet paljon edellisen tekstin jälkeen. Naureskelin kun luin kirjoittaneeni, ettei Skilla ole sylikoira. Nykyisin neiti ei muuta tekisikään kuin olisi sylissä.

Laitan muutamia kuvia tältä keväältä. Seuraavat kuvat on otettu 23.3

Ja tasapuolisuuden nimissä täytyyhän pienemmästäkin neidistä olla kuvia samalta ulkoilulta. Belliksestä otetut kuvat esittävät yleensä aina villiä juoksemista, joten päätin kaapata pikku otuksen hetkiksi syliin, jotta joskus näkisi kuvassa muutakin kuin vain ympäriinsä viuhkavan karvakasan. Toisaalta Belliksen luonne tulee hyvin esiin tuossa ensimmäisessä kuvassa.

Viime syksynä kävimme koirien kanssa yhden kerran pienellä päivävaelluksella ja kerran kahden päivän vaelluksella. Nuuksiossa olimme yötä teltassa, mutta silloin syksy oli jo niin pitkällä, että alkoi olla varsin kylmä. Reissun aikana sattui vielä satamaankin. Onneksi sentään olimme kaikki varustautuneet sadevaatteilla. Skilla jaksoi tosi hienosti jatkaa matkaa vielä seuraavanakin päivänä. Bellis kuitenkin uuvahti kesken, jonka vuoksi aamulla suunnistimme varsin suoraan kotia kohti. Bellis saikin kulkea loppumatkan sylissä. Onneksi B ei paina juuri mitään!

Vaikka illalla Skilla olikin vähän vähemmän edustava, niin aamulla tilalla oli yhtä ihanuutta. Yön aikana neiti oli puhdistanut itsensä pehmoiseksi karvapalloksi ja tuhisi tyytyväisenä lämpimässä makuupussissa. Tuntui ihan julmalta herättää pieni tuhisija jatkamaan matkaa. Makuupussista ei näkynyt kuin pelkkä päälaki.

Ei uskoisi että koirat voivat olla näin siistejä. Itsellä olo oli jo tosi räjähtänyt retken seuraavana päivänä. Koirilla taas turkki hohti valkoisena, kuten seuraavista kuvistakin huomaa. Molemmat ovat siis otettu aamulla ennen kuin lähdimme kotiin.

Vähän aiemmin syksyllä kävimme päiväretkellä Torronsuolla. Retki oli tosi onnistunut, vaikka olikin vähän kurjaa, että pienen pätkää reitistämme jouduimme kulkemaan autotien viertä. Onneksi kuitenkin suurinosa reitistä kulki metsässä ja suolla. Koirista taisi olla hauska kipittää pitkospuilla. Skilla nuuhki suopursuja aivan ihmeissään. Täytyy olla koiran nenään todella vahva tuoksu, kun tuntui että ihmisenkin nenään pursut tuoksuivat aivan valtavan voimakkaasti.